Norwichinterrieri

Vuosisadan alussa East Anglian alueella Englannissa esiintyi pienikokoisia metsästysterriereitä, joista käytettiin eri nimityksiä joko kasvattajansa tai kasvatuspaikkakuntansa mukaan. 1930-lukuun mennessä kanta oli jo sen verran vakiintunut, että rotu tunnustettiin virallisesti ja se sai nimekseen norwichinterrieri.

Norwichin- ja norfolkinterrierin historia on yhtenäinen aina vuoteen 1964 asti, jolloin rodun sisällä esiintyneet kaksi tyyppiä, pystykorvainen ja luppakorvainen, erotettiin virallisesti omiksi roduikseen. Ensimmäiset norwichinterrierit tulivat Suomeen 1965.

Rotumääritelmä

Nykyinen norwichinterrieri on pieni, mutta vahva ja reipas koira. Se on luonteeltaan eloisa ja uskollinen. Turkki, joka on suoraa, karkeaa ja säänkestävää, tarvitsee trimmausta. Väri on punainen, vaihdellen aina vehnänväristä tummaan grizzleen tai mustaruskea.

Norwichin pää on melko leveä, kuono-osa lyhyehkö ja voimakas, korvat pystyasentoiset. Hampaat ovat suuret ja voimakkaat, sillä onhan tämäkin rotu ollut alunperin metsästyskoira. Raajat ovat lyhyet, suorat ja vahvat, runko lyhyt ja vankka. Häntä on suora ja mahdollisimman lyhyt, iloisesti pystyssä kannettu. Typistäminen kiellettiin Suomessa vuonna 1996.

Pirteä pieni koira

Norwichinterrierin ihannekorkeus on n. 25 cm ja paino 5-8 kg. Se on kokoonsa nähden melkoinen sisupussi. Sisukkuus ei kuitenkaan saa olla riidanhaluisuutta ja norwich onkin erittäin seurallinen koira, joka tulee hyvin toimeen niin muiden eläinten, kuin lastenkin kanssa. Norwich rakastaa omistajiaan yli kaiken, ja sen tärkein tehtävä elämässä onkin iloisesti hössöttäen tehdä isäntäväelleen mieliksi. Mutta yhtä iloisesti se toivottaa vieraatkin tervetulleiksi, joten vahtikoiraksi siitä ei juuri ole. Pienestä koostaan huolimatta norwich ei ole kainalossa kannettava sylikoira. Se nauttii suunnattomasti niin juoksulenkeistä kuin marjaretkistäkin.
Norwichit ovat herkkusuita, ja söisivät varmasti itsensä hengiltäPäivittäinen reipas liikunta onkin tarpeen pitämään liikakilot loitolla. Liikkumista ei haittaa sadesää, sillä norwichin turkki on karkeudestaan johtuen säänkestävää, eikä se takkuunnu helposti. Turkki vaatii kuitenkin säännöllistä hoitoa. Trimmaus, joka tapahtuu nyppimällä, on tarpeen kotikoiralle pari kolme kertaa vuodessa, – näyttelykoiralle luonnollisesti useammin. Sen lisäksi riittää turkin siistiminen ja säännöllinen kampaaminen.

Uutiset

21.08.2018

Näyttelymatka Tallinnaan

Kävimme Killen, Ringon ja Nitan kanssa Virossa kolmessa näyttelyssä. Perjantain ryhmiksessä norwichit arvosteli Savvas Hadjisavvas…

Lue lisää...